Hyvin sujuu

Eilen minulla oli syntymäpäivä ja sain lahjaksi läppärin, jonka saan ottaa mukaani vaihtoon! Aion kyllä asettaa rajoitukset itsekin omalle koneen käytölleni, enkä vietä skypessä kaikkea aikaani. Tiedän erään suomalaisen perheen, joka otti amerikkalaisen vaihto-oppilaan: hän oli yöt skypessä, eikä koskaan sopeutunut perheeseensä. Joitakin asioita läppäri tulee helpottamaan, vaikka varmaan perheessä muutenkin kone on. Perhetietoa ei edelleenkään ja varmasti menee vielä pari kuukautta. Kuulemma puolet ovat saaneet perheensä toukokuun loppuun mennessä, ja nyt on vasta huhtikuu!

YFU muistutteli valmennuksesta. Toukokuussa menee yksi viikonloppu Tampereella. Bussikuljetuksen lähtö Helsingistä tulee olemaan puoli kahdeksalta aamulla. Jee. Valmennuksen tarkoituksena on tutustua muihin vaihtoon lähteviin ja antaa realistinen kuva vaihtovuodesta, mitään tarkempaa ohjelmaa ei vielä tiedossa. Sunnuntaina on vanhemmille valmennus Tampereella, josta voi lähteä yhtä matkaan kotiin. Valmennus on pakollinen, vapaaehtoisia YFU-iltojakin tulee kevään aikana. Vajaa neljä kuukautta lähtöön kuulostaa vähältä, mutta kyllä siinä vielä ehtii paljon...

Paniikin poikanen

Eilen täytettiin yhteishaku ja ekan kerran iski kamala ymmärtäminen: olen oikeasti vuoden poissa, enkä näe yhtään samoja kavereita livenä, ne ovat täällä lukiossa, minä tuhansien kilometrien päässä. Muutenkin porukat hajoaa, eivätkä kaikki tule samaan lukioon. Tulee sairas ikävä kaikkia, en tiedä mistä olen nämä ystävät saanut, mutta niitä on todella vaikea jättää. Matkalaukkuunkin mahtuisi vain yksi... Yksi aikakausi loppuu ja toinen alkaa. Ja kyllähän pitää olla surullinen, mutta siitä pitää päästä eteenpäin ja pitää muistot mukanaan. Luulen, että ensimmäisen puolikkaan lennostani tulen itkemään kaikkien perään, mutta toisen puolen jännitän perheen (jota ei vieläkään ole) tapaamista ja olen toiveikkaalla tuulella. Olen luvannut olla yhteydessä ihmisiin ja mieluiten kirjoittaisin kirjeitä ja vastaisin jokaiselle, pitäähän tylsille tunneille olla jotain tekemistä (: Mutta tyhmäähän on murehtia etukäteen, nyt pitää nauttia!

Isäntäperheistä

Eilen tulin hiihtoloman vietosta kotiin ja sisko huomasi ensimmäisenä kirjeen YFU:lta... ja se paljastui laskuksi. Ei kai sitä perhettä nyt vielä ole löytynyt. Perheistä kuitenkin kerrottiin enemmän viimeisimmässä sähköpostissa. Isäntäperheet eivät asu kaupungeissa, esikaupunkialue on kai lähin mahdollinen. Perheet ovat vapaaehtoisia, eivätkä saa palkkaa, jolloin mennään aikalailla perheen toiveiden mukaan, oma huone ei ole varma. Perheitä on laidasta laitaan ja voi olla, ettei perheessä ole äitiä ja isää, voi olla vain toinen tai kaksi kumpaakin. Homoperheessä asuminen ei ainakaan minusta kuulosta hullulta, mutta näissä tapauksissa kysytään myös oppilaalta itseltään, voiko asua vuoden tällä tavoin. Ja perheeseen voi tulla myös toinen vaihto-oppilas, ei tietenkään suomalainen. Huonetta olen jo jakanut kahden ruotsalaisenkin kanssa kolme viikkoa kummankin, että siihenki varmaan pystyisin :D Perheessä pärjääminen on kuitenkin lähtöisin ihmisistä, jolloin erityisesti vieraana tulee suhtautua ennakkoluulottomasti. Itse ainakin toivon, että päätyisin ainakin niin omastani eroavaan perheeseen, että jonain päivänä huomaisin toisenlaisenkin elämäntavan toimivan mainiosti.

Tästä lähtien täytyy olla kokoajan kavereiden kanssa ja pitää hauskaa ja kerätä superpaljon ihania muistoja ja kuvia tietenkin. Olen luvannut jo muutamalle kaverilleni kirjoittaa oikeita kirjeitä, niitä ei paljon tule Suomessa muuten lähetettyä. Ja erään amerikkalaisen kaverini aion todellakin nähdä uudestaan! Blogia voisin kirjottaa erikseen itse vaihdosta, englanniksi. Sen päivittämiseen tarvittaisiin todellakin oma läppäri, onneksi sweet 16 tulossa!

Suomen talvea en halua mukaani!

Vähään aikaan ei ole YFU:lta kuulunut mitään, joten on nautittu tästä -20 pakkasesta, joka ensi talvena on toivottavasti jotain muuta! To Do -listalla oli kuitenki pari projektia, edelleen kesken eräisiä. Eli pitäisi soittaa joskus vaihdossa olleelle ja kysellä vaihdosta. Toisaalta voi myös lukea toisten blogeja tai sitten elää hieman jännityksessä. Toinen oli se, että pitää uudestaan lampsia lääkäriin pyytää hepatiitti B -rokotetodistus, kun rokotteet on annettu, joissakin kouluissa tätä vaaditaan ja vaihtoehdoksi voi tulla USA:ssa rokottetiden ottaminen. Vielä joulutodistuksen arvosanat pitää toimittaa 15. päivä mennessä, asiaa ei helpota, että hukkaa omansa ja joutuu pyytämään uuden koulun kansliasta... Perheestä ei edelleenkään mitään tietoa, enkä tiedä muistakaan vaihtareista, mutta varmaan joku onnekas on jo valittu. Mitäs tässä enää kuusi kuukautta elokuuhun... Eli puoli vuotta. Parasta on kyllä ettei tarvitse stressata lukiosta, kun on vielä vuosi miettimisaikaa edessä, muiden paniikkia voi seurata vierestä.