Valmista - lähtöä odotellessa

Viimein tämä vaihtoon haku- ja lähtemisprosessi alkaa olla valmis! Torstaina sain perhetietoni: Cincinnati, Ohio, poliisivanhemmat, siskot 17 ja 7 vuotta, paikalliseen tyttökouluun (koulupuku!) ja lentotiedotkin tulivat tänään: Helsinki-Frankfurt-Chicago-Cincinnati. Eilen juttelin Skypessä vanhemman siskoni kanssa, vaikutti todella mukavalta ja parasta on, että vaihto-oppilaan ottaminen oli juuri hänen ideansa. Lukujärjestyskin on tehty ja se on sama joka päivä, välitunnit kolme minuuttia ja ruokatunti puoli tuntia.

Economics (kuulemma helppo)
English 2 (nuorempien kanssa)
German 3 (viereisessä poikakoulussa!!)
Anatomy
Lunch
Physics (jes!)
Algebra 2
Dance (huh)

Juuri koitan pakata, itku silmässä, mutta eihän sille voi mitään. Siitä tulee vain niin lopullinen olo, vaikka ei sitä pitäisi niin ajatella, takaisinhan minä tulen. Ja 23 kiloa on melkein mahdotonta.

Vielä tekemistä on, joitain ilmoituksia eri suuntiin ja lahjat voisi miettiä vielä loppuun.

Tässä vaiheessa voisin myös vastailla kysymyksiin jos niitä on. Joka tapauksessa suositellen jo nyt vaihtoon lähtemistä, se varmaan kasvaa vielä tässä vuoden aikana. Tämän blogin tarina taitaa loppua tähän, kysymyksiä lukuunottamatta, mutta itse vaihdosta kirjotan täällä.

Huhuja liikkeellä

!!! Vihdoin kuulostaa hyvältä, minulla pitäisi olla perhe!! En ole orpo! Todella helpottava fiilis ja samalla lähtö tuntuu kokoajan todellisemmalta. Äitini siis kyseli eilen YFU:lta, etteikö todellakaan ole vielä löytynyt minulle perhettä: vastattiin että perhe on OHIOSSA, mutta koululta ei ole käyty vielä varmistamassa, joten mitään tarkkoja tietoja ei edelleenkään ole minulle kerrottu, hieman turhauttavaa kieltämättä. Kaikki keskittyminen oli eilen aivan poissa, yöllä en saanut nukuttua, kun mietin kaikkea... Ja 11 päivää? Tehokkaasti kyllä kavereita nähty tällä viikolla, mikä on todella kiva.

Yhteydenottoa Suomeenkin olen miettinyt: parasta on varmaan vain kirjoittaa blogiin omat kuulumiset, hirveen syvällistä tekstiä tuskin tulee. Kavereilta haluan kyllä kuulla kuulumisia, mieluiten kirjeitse :) Facebookia varmaan luen, mutta toivottavasti en kovin aktiivisesti, eniten kuitenkin paikallisten kanssa kommunikointia varten. Ja pyydän vielä uudestaan: älkää sanoko, että teillä on ikävä, koska te pärjäätte kuitenkin. Minulla sana ikävä saa usein aikaan pitkät muistelot ja varmaan hieman surulliseksi niin kaukana. Mutta voitte olla varmoja, että olette mielessä. Voi ei, en halua vielä itkeä! :(

Epävakaista

Nyt eletään niin pimeitä aikoja, että saisi riittää jo. Tällä hetkellä siis on alustava alue: Northeast district (toi keltainen alue)

ja alustava lähtöpäivä 28. elokuuta, mutta voi vielä muuttua moneen suuntaan. Toinen lähtöpäivä olisi 7. päivä, mutta siihen minua tuskin siirretään, kun ei ole perhettäkään. Vaikkei aiemmin tuntunut, että sillä perheellä olisi kiire, mutta olisi kuitenkin kivempi tietää jo. Jostain luin, että perheihden täytyy varmistaa kouluilta opiskelupaikka, ennen kuin tietoja lähetetään Suomeen. Ja koulut ovat kiinni heinäkuun.

Edelleenkään en ole halunnut miettiä millaista siellä sitten on, sillä se on vielä todella vaikeaa kuvitella elämää siellä ilman kaikkia tuttuja. Ajatukset ei kyllä pysy yhtään koossa.

Ikävä jo

Vihdoin sain luettua jonkun YFU:lta saadun kirjasen... ja suoraan sanottuna mietin ensimmäistä kertaa millaista on sitten tavata se perhe, jossa tulee asumaan vuoden. Englannissa kaksi vuotta sitten en tiennyt perheestä suunnilleen mitään ennen tapaamista ja se tuntui tietyllä tavalla toisen kotiin tunkeutumiselta. Olisi tällä kertaa kiva tietää perhe paremmin ennen tapaamista. Olen pitkään torjunut ajatusta toisessa paikassa elämisestä, koska tiesin, että tulisin siitä tietyllä tapaa surulliseksi ja niinhän siinä kävi. On outoa, että lähtöni on pian totta. Se tuntuu jotenkin lopulliselta vaikka ajattelee kuitenkin kuinka onnellinen on sitten kun palaa kotiin tuttujen luokse.

Olen miettinyt myös yhteydenpitoa Suomeen. En halua olla reaaliajassa yhteydessä, joten toivon, että kaverini jaksaisivat lähettää oikeita kirjeitä. Tiedän jo, että jokainen puhelu tai vielä enemmän videopuhelu kasvattaa koti-ikävääni, ainakin aluksi. Aion vältellä myös vanhemmilleni soittamista tai viestittämistä vain siksi, että alan helposti valittamaan jostain todella pienestä asiasta, joka voisi heitä kuitenkin huolestuttaa paljonkin. Toivon myös, että ei paljoa tarvitse kuulla että "ikävä, ikävä": kyllä te pärjäätte aivan mainiosti ilman minua, tiedän kyllä ketkä minua kaipaa, sen sijaan pyydän teiltä tukea. Sillä minulla on aina ikävä ja te vaikutatte myös paljon selviämiseeni.

Ajatukset on tällä hetkellä aika mössöä, etten oikein saa niistä itsekään selvää joten lopetetaan tältä kertaa tähän, ensi kerralla ehkä sellaista tekstiä, jossa ajatus on pysynyt mukana :D

Viisumihaastattelu kokemukset

Eli viisumia kannattaa todella hakea järjestön kanssa, toivon että tästä lähtien haastatteluajat ilmoitettaisiin aikaisemmin. Toiseksi ne paperit ovat todella tärkeitä ja niihin kannattaa käydä käsiksi heti. Kuinkas itse suoriuduin?

Valmennusviikonlopun jälkeen vilkaisin papereitani, samoin vanhempani, täytettiin nettihakulomakkeet, isä maksoi SEVIS-maksun (en tiedä mikä se on, mutta se pitää kuitenkin maksaa) ja koska ohjeet olivat levällään ruokapöydällä, luulin hölmönä että joku muu tekisi asiat puolestani. Tätä joku muu henkilöä ei oikeasti ole olemassa ja itse tulee ottaa vastuuta asioista. Eilen illalla ennen nukkumaan menoa ajattelin vielä tarkistaa, että kaikki on valmiina tämän päiväistä haastattelua varten: varsinainen viisumimaksu maksamatta, vakuutustodistus ja palatuskirjekuoret puuttuivat. Viisumimaksu hoidettiin ja vakuutustodistus löytyi onneksi ihan kotoa (kai YFU:lta vanhemmat saaneet valmunnuksen yhteydessä) ja aamulla sitten loput, heräsin aikasin ja kävin postissa hakemassa kirjatun kirjeen kuoren.

Itse haastattelutilaisuus oli erilainen kuin olin kuvitellut. Odotin isoja tiloja, korkeita kattoja ja valoja. Konsulaatti on kuitenkin tällä hetkellä väliaikaisissa tiloissa (en tiedä miksi) Kaisaniemenkadulla kerrostaloasunnossa. Kadulla painettiin summeria ja mentiin sisään rappukäytävään, pieneen hissiin ja viidenteen kerrokseen. Ovella ollut virkailija pyysi passin ja odotettiin hetki. Sitten sisään pieneen turvatarkastukseen ja sitten odotustilaan odottamaan. Jonkin koneongelman takia kesti pidempään kuin yleensä, olin siellä tunnin. Jonkin ajan päästä pyydettiin ensimmäiselle tiskille, jossa pyydettiin lappuja ja jotka päätin työntää kaikki kerralla, sillä oli vaikea kuulla mitä toinen sanoi. Sitten istuin taas ja odotin, kunnes varakonsuli (?) pyysi haastatteluun, paljoa ei tarvinnut puhua ja oli taas vaikea kuulla tai ymmärtää, varsinkaan englantia. Kuitenkin taisin läpäistä ja homma tuli hoidettua. Yksityisyyttä tilanteessa ei ollut, sillä odotushuoneesta kuuli kaiken mitä toinen puhui.

Nyt on minulla ainakin reipastumisen aika, mitään en enää jätä näin viime tippaan!

Viisumin hakeminen

Eilen sain netissä täytettävät viisumikaavakkeet täytettyä! Aamulla kävin kuvauttamassa oman naamani ja kuva tuli muistitikulle. Illalla istuttiin koneelle ja ei siinä tuntia mennyt. Kaikki tiedot piti kirjottaa tarkkaan ja kysymykset vaihteli "Oletko ollut pidätettynä Yhdysvalloissa?" ja "Kuulutko terroristijärjetöön?" välillä. Enpä ole. Tänään vielä haastatteluajan sain ekalle kesälomaviikolle, nyt hiukka jännittää, koska menen sinne todennäköisesti yksin ja kaikki on englanniksi ja pitää muistaa paljon kaikkea ottaa mukaan ja huh! Muuten kyllä mennään järjestön kanssa suurlähetystöön, mutta nämä ajat eivät sopineet minulle. Toivottakaa onnea! :)

Viisumikuva (tarkat mitat tuli suurlähetystöstä)

Yhä koditon

Viikkoja reilu kymmenen - kesäloman verran - jäljellä. Koodinimetyt lomakkeet ja niiden täyttöohjeet ovat vallaneet kolmimetrisen ruokapöydän, vanhemmat hengitävät niskaan eikä itse niistä jaksaisi kiinnostua. Tällä hetkellä päänvaivoina erityisesti viisumi. Netissä tehtävää tietojen näpyttelysessiota en ole vielä hoitanut, kuvat viisumia varten täytyy käydä ottamassa ja niitä varten on tarkat ohjeet minkä kokoinen sen pitää olla, maksuja maksettaviksi, oma haastatteluaika pitää varata, koska en ole paikalla silloin kun YFU on mukana, mikä ei ole kovin kivaa. Luulin jo saaneeni perheen ilmoittamatta, sillä jossain lomakkeessa oli osoite Yhdysvaltoihin, mutta se olikin YFU:n toimiston osoite. Kesäloma taitaa mennä periaatteessa näiden asioiden hoitamisessa.

Makkarahöyryt

Vihdoin viime viikonloppuna oli YFU:n lähtövalmennus. Helsingistä lähti bussi 7.30 Tampereen ohi Virroille, perillä vasta lounaalle. Osallistujia oli ainakin 160, joista 80 USA:an lähtijöitä. Ensin kerrottiin käytännön asioista. "Hätätilanteessa riko lasi" -luento kertoi aikalailla kaiken olennaisen ja luennon pitänyt Mirkku oli oikeasti hauska, kaiken jaksoi kuunnella ja tärkeitä asioita jäi mieleen. Loppu päivä käytettiin small talkin harjoitteluun sekä kuunneltiin, kuinka arki ei suju heti välttämättä hyvin. Illalla oli Amazing Race; leikkejä yms. oli kivaa. Myöhemmin vielä musiikkiohjelmaa ja makkaranpaistoa.

Suoraan sanottuna en itse tutustunut kovinkaan moneen lähtijään, vielä en tiedä perhettä, joten en tiedä ketä asuu lähellä. Tunsin etukäteen ainoastaan yhden Ruotsin Jamboreelta. USA:an lähtijät saivat alustavat alueet, joille saattavat päästä. Alueiden koko vaihteli kolmesta osavaltiosta omaan alueeseeni, joka käsittää yli puolet Yhdysvalloista, lännestä sekä 13 alkuperäisestä osavaltiosta. Alaska ja Hawaiji ovat edelleen mahdollisia...

Uutta tehtävääkin on: väliaikaiset ulkomaille muuttoilmoitukset maistraattiin ja Kelaan, viisumin hakeminen, johon kuuluu USA:n suurlähetystössä vierailu, luottokortin hankkiminen, tiedon kerääminen Suomesta, englannin harjoittelu... Sunnuntaina oli myös valmennus vanhemmille, josta he saivat USB-tikun täynnä tietoa; kaikki printattuna yhteensä 200 (?) sivua, sisältää esim. tarkat ohjeet viisumin hakemiseen netin kautta.

Tärkeimpiä neuvoja mitä muistan:
- Älä kirjoita Facebookiin tai vastaavaan mediaan kärsimyksistäsi tai isäntäperheesi erilaisuudesta
- Älä kerro paikallisille isäntäperheesi erilaisista tavoista: juttu lähtee kyllä kiertämään
- Muista hyvä ensi vaikutelma!
- Ole aktiivinen niin perheessäsi kuin koulussa ja muihin tutustumisessa
- Amerikkalaiset rakastavat puhua itsestään
- Pidä mahdollisimman vähän yhteyttä Suomeen
- Ongelmatilanteessa puhu ensin isäntäperheellesi tai paikalliselle YFU-tukihenkilölle, omille vanhemmille
soittaminen Suomeen ei auta mitään!
- Seurustelua ei suositella, ettei tulisi vietettyä koko vaihtoa vain yhden henkilön kanssa (miksi ne olettaa että eka juttu vaihdos kestäis koko ajan??)

Tuli kyllä taas selkeämmin tajuttua, että oikeasti ollaan 11 kuukautta poissa. Lähtö elokuussa ja paluu ennen heinäkuun 2013 alkua. Tulee hullun ikävä kaikkia... Olen luvannut pitää yhteyttä ainakin kirjeitse, ainakaan ei tulisi joka päivä mietittyä ihmisiä Suomessa.

Hyvin sujuu

Eilen minulla oli syntymäpäivä ja sain lahjaksi läppärin, jonka saan ottaa mukaani vaihtoon! Aion kyllä asettaa rajoitukset itsekin omalle koneen käytölleni, enkä vietä skypessä kaikkea aikaani. Tiedän erään suomalaisen perheen, joka otti amerikkalaisen vaihto-oppilaan: hän oli yöt skypessä, eikä koskaan sopeutunut perheeseensä. Joitakin asioita läppäri tulee helpottamaan, vaikka varmaan perheessä muutenkin kone on. Perhetietoa ei edelleenkään ja varmasti menee vielä pari kuukautta. Kuulemma puolet ovat saaneet perheensä toukokuun loppuun mennessä, ja nyt on vasta huhtikuu!

YFU muistutteli valmennuksesta. Toukokuussa menee yksi viikonloppu Tampereella. Bussikuljetuksen lähtö Helsingistä tulee olemaan puoli kahdeksalta aamulla. Jee. Valmennuksen tarkoituksena on tutustua muihin vaihtoon lähteviin ja antaa realistinen kuva vaihtovuodesta, mitään tarkempaa ohjelmaa ei vielä tiedossa. Sunnuntaina on vanhemmille valmennus Tampereella, josta voi lähteä yhtä matkaan kotiin. Valmennus on pakollinen, vapaaehtoisia YFU-iltojakin tulee kevään aikana. Vajaa neljä kuukautta lähtöön kuulostaa vähältä, mutta kyllä siinä vielä ehtii paljon...

Paniikin poikanen

Eilen täytettiin yhteishaku ja ekan kerran iski kamala ymmärtäminen: olen oikeasti vuoden poissa, enkä näe yhtään samoja kavereita livenä, ne ovat täällä lukiossa, minä tuhansien kilometrien päässä. Muutenkin porukat hajoaa, eivätkä kaikki tule samaan lukioon. Tulee sairas ikävä kaikkia, en tiedä mistä olen nämä ystävät saanut, mutta niitä on todella vaikea jättää. Matkalaukkuunkin mahtuisi vain yksi... Yksi aikakausi loppuu ja toinen alkaa. Ja kyllähän pitää olla surullinen, mutta siitä pitää päästä eteenpäin ja pitää muistot mukanaan. Luulen, että ensimmäisen puolikkaan lennostani tulen itkemään kaikkien perään, mutta toisen puolen jännitän perheen (jota ei vieläkään ole) tapaamista ja olen toiveikkaalla tuulella. Olen luvannut olla yhteydessä ihmisiin ja mieluiten kirjoittaisin kirjeitä ja vastaisin jokaiselle, pitäähän tylsille tunneille olla jotain tekemistä (: Mutta tyhmäähän on murehtia etukäteen, nyt pitää nauttia!

Isäntäperheistä

Eilen tulin hiihtoloman vietosta kotiin ja sisko huomasi ensimmäisenä kirjeen YFU:lta... ja se paljastui laskuksi. Ei kai sitä perhettä nyt vielä ole löytynyt. Perheistä kuitenkin kerrottiin enemmän viimeisimmässä sähköpostissa. Isäntäperheet eivät asu kaupungeissa, esikaupunkialue on kai lähin mahdollinen. Perheet ovat vapaaehtoisia, eivätkä saa palkkaa, jolloin mennään aikalailla perheen toiveiden mukaan, oma huone ei ole varma. Perheitä on laidasta laitaan ja voi olla, ettei perheessä ole äitiä ja isää, voi olla vain toinen tai kaksi kumpaakin. Homoperheessä asuminen ei ainakaan minusta kuulosta hullulta, mutta näissä tapauksissa kysytään myös oppilaalta itseltään, voiko asua vuoden tällä tavoin. Ja perheeseen voi tulla myös toinen vaihto-oppilas, ei tietenkään suomalainen. Huonetta olen jo jakanut kahden ruotsalaisenkin kanssa kolme viikkoa kummankin, että siihenki varmaan pystyisin :D Perheessä pärjääminen on kuitenkin lähtöisin ihmisistä, jolloin erityisesti vieraana tulee suhtautua ennakkoluulottomasti. Itse ainakin toivon, että päätyisin ainakin niin omastani eroavaan perheeseen, että jonain päivänä huomaisin toisenlaisenkin elämäntavan toimivan mainiosti.

Tästä lähtien täytyy olla kokoajan kavereiden kanssa ja pitää hauskaa ja kerätä superpaljon ihania muistoja ja kuvia tietenkin. Olen luvannut jo muutamalle kaverilleni kirjoittaa oikeita kirjeitä, niitä ei paljon tule Suomessa muuten lähetettyä. Ja erään amerikkalaisen kaverini aion todellakin nähdä uudestaan! Blogia voisin kirjottaa erikseen itse vaihdosta, englanniksi. Sen päivittämiseen tarvittaisiin todellakin oma läppäri, onneksi sweet 16 tulossa!

Suomen talvea en halua mukaani!

Vähään aikaan ei ole YFU:lta kuulunut mitään, joten on nautittu tästä -20 pakkasesta, joka ensi talvena on toivottavasti jotain muuta! To Do -listalla oli kuitenki pari projektia, edelleen kesken eräisiä. Eli pitäisi soittaa joskus vaihdossa olleelle ja kysellä vaihdosta. Toisaalta voi myös lukea toisten blogeja tai sitten elää hieman jännityksessä. Toinen oli se, että pitää uudestaan lampsia lääkäriin pyytää hepatiitti B -rokotetodistus, kun rokotteet on annettu, joissakin kouluissa tätä vaaditaan ja vaihtoehdoksi voi tulla USA:ssa rokottetiden ottaminen. Vielä joulutodistuksen arvosanat pitää toimittaa 15. päivä mennessä, asiaa ei helpota, että hukkaa omansa ja joutuu pyytämään uuden koulun kansliasta... Perheestä ei edelleenkään mitään tietoa, enkä tiedä muistakaan vaihtareista, mutta varmaan joku onnekas on jo valittu. Mitäs tässä enää kuusi kuukautta elokuuhun... Eli puoli vuotta. Parasta on kyllä ettei tarvitse stressata lukiosta, kun on vielä vuosi miettimisaikaa edessä, muiden paniikkia voi seurata vierestä.

SLEP-kielitesti

Hei tänään oli iltapäivällä SLEP eli Secondary Level English Proficiency -testi. Yliopiston Metsätalossa yhdessä luentosalissa, olin pari minuuttia etuajassa, melkein kaikki muut jo paikalla. Istahdin pöydän ääreen ja testipaperien grafiikkaa tuskin on uudistettu sitten yhdeksänkymmentä luvun... 45 kuunteluosio, kerralla läpi, nauha myös aika vanha, kuului kokoajan sellaista tausta rapinaa, mutta itse testi ei kuitenkaan ollut loppujen lopuksi kovin vaikea. Nauhan laatuunkin tottui. Sitten oli vielä kirjallinen/luetunymmärtäminen. Puolitoista tuntia siinä meni. Tässä vaiheessa pitäisi YFU-ihmistenkin huomata, keillä on huonot mahdollisuudet pärjätä vaihdossa, vaikea kuvitella, että niitä, joilla on tämä testi mennyt huonosti, ylipäätään lähetettäisiin vaihtomaahan.

Terveisiä YFU:lta

Hyvää uutta vuotta! En jaarittele joululomastani paljoa, tarkoitus on edelleen vain kirjoittaa vaihtohausta, mutta sanotaan että keskiarvoni on siinä lähempänä kymppiä kuin ysiä, että huolta keväästä ei paljoa ole. Toisaalta ekalla viikolla iskettiin eteen ainakin viisi uutta projektia, ettei tässä helpolla pääse. Kävin lomalla Berliinissä ihmettelemässä sen nähtävyyksiä ja shoppailumahdollisuuksia.

Viime sunnuntaina partioleiriltä palattuani löysin sähköpostista terveiset YFU:lta. Enää tässä vaiheessa ei paljoa puhuta pehmeitä, vaan joitakin asioita ilmaistiin erittäin napakasti, kuten että opiskelua ei sovi laiminlyödä tänä keväänä, seiskoja todistuksessa ei katsota hyvällä, että vaihtovuosi ei tarkoita välivuotta, vaan silloinkin tulee opiskella ja jos jotain projektia ei saa tehtyä, voi jokin kurssi jäädä suorittamatta. Kieltä tulee harjoitella, esim. lukemalla kirjoja tai nettisivuja englanniksi tai katsoa televisiosta amerikkalaisia sarjoja ilman tekstitystä. Vaihtoperheillä on valtava valta, jos et käyttäydy heidän hyväksi katsomallaan tavalla, voit joutua vaihtamaan perhettä. Voi myös käydä niin, että paikan päällä sinut laitetaan kielitestiin ja jos sen tulos ei tyydytä, sinut voidaan jopa lähettää kotiin. Tämä kuulosti minusta oudolta, sillä kaikille Amerikkaan lähtiöille tehdään kielitesti, eikö jo tässä vaiheessa - kotimaassa - voisi ainakin miettiä vaihdon lykkäystä, kuin lähettää ilman riittävää kielitaitoa kohteeseen?

Itse kuitenkin koen, että siitä tulee tietyllä tavalla välivuosi. En tarkoita sillä sitä, ettenkö opiskelisi, vaan että vaihdossa on mahdollista opiskella vaikka uutta kieltä, jota ei yläasteella jaksanut kokeilla ja ottaa lunkisti muut aineet, kuitenkin että pääsee reilusti läpi. Voi myös oppia lisää vaikka kemiasta tai matematiikasta, ilman valtavaa stressiä. Voi olla, että joudun ottamaan vielä jossain vaiheessa sanani takaisin, mutta näin asennoituneena minä lähden vaihtooni.

Ehkä seitsemän kuukautta jäljellä lähtöön, mitään ei voi vielä sanoa, kun ei tiedä perhettä. Täytyy kuitenkin jo valmistautua kertomaan omasta maastaan ja kulttuuristaan eli kerätä näitä tietoja nyt. Vaihto-oppilaana täytyy kuitenkin kertoa Suomesta jotain. Pitää myös selvitellä rahtiasioita, ei kaikki tavarat mahdu missään tapauksessa yhteen tai edes kahteen matkalaukkuun!

Lukiosta vielä: kävin tutustumassa Ressun lukioon ja vaikutti erittäin kivalta. Uskoisin, että täytyy jo tämän keväön yhteishaussa hakea, mutta jos vaihdossa mieli muuttuu niin todennäköisesti voin hakea myös 2013 keväällä. Kaikki vielä ihan auki.